Blogin kirjoittamisen ABC
Onneksi olkoon, olet siis perustanut ensimmäisen blogisi tai matkalla kohti rekisteröitymistä ja omaa blogia!
Suurin osa netissä julkaistuista blogeista elää vain reilun kuukauden. Tämä johtunee siitä, että bloggarit eivät mieti ratkaisevaa 5 minuuttia miettiäkseen seuraavaa kultaista kysymystä: “Miksi minä kirjoitan blogia ja mitä lukijani toivovat blogistani löytävän?”
Osa kirjoittajista kirjoittaa vain itselleen – silloin ei tarvitse käyttää liiaksi aikaa miettimään tavoitteita, mutta toisaalta, itselleen voi kirjoittaa myös pöytälaatikkoon joten miksi siis blogi? Eiköhän jokaisella bloggaajalla ole ainakin pieni toivo siitä, että joku muukin joskus lukee hengentuotoksiani.
Koska aiheita blogeille on rajattomasti, niin samoin on myös tapoja tehdä blogia enkä siksi käytä aikaani sen opettamiseen. Joitain perusasioita silti:
- Nettiin sopii vapaamuotoinen viestintätapa, joskin kirjoitusvihreitä ja yhdys sana virheitä kannattaa pyrkiä välttämään.
- Lukijoiden takia tätä yleensä tehdään, joten pyri asettumaan lukijasi asemaan – löytääkö hän haluamansa, onko blogissa peruslukijakunnalle soveltuva kieliasu tai sopiiko ulkoasu blogisi sisältöön.
- Päivitä ahkerasti! Koska blogeja syntyy ja kuolee kokoajan, niin myös lukijat liikkuvat villisti. Jos päivität sivujasi usein, niin sinne kerran löytäneet palaavat todennäköisesti myös takaisin.